Friday 21 November 2014

Miksi ratsastusryhmään?

Ilmaista ratsastusvalmennusta kaksi kertaa viikossa. Valmentaja on koulutettu ja kokenut, tehnyt töitä monenlaisten hevosten, ratsastajien ja ratsukoiden kanssa. Ryhmä on pieni, valmentaja ehtii keskittyä jokaiseen ratsukkoon kunnolla jokaisella tunnilla. Kuulostaa melkein liian hyvältä.

Minä tulin Kalajoen lukioon oikeastaan vain ratsastusryhmän takia. Tiesin muiden ratsukoiden olevan tasokkaampia, ratsastajien ehdottomasti taitavampia kuin minä. Minä olin lukion aloittaessani ratsastanut oikeastaan vain maastossa - seitsemän vuotta puskaratsastajana. Hevoseni oli koulujen alkuun mennessä käynyt maneesissa kaksi kertaa elämässään. Silti minä tulin ryhmään pää pystyssä, kuten kaikki muutkin. Ratsukoista yksikään ei ollut valmis, eikä ole vieläkään. Jokainen tekee harjoituksia sillä tasolla mihin kykenee, jokainen on kehittynyt aloituspisteestä hirveästi.

Minä ja pieni pyöreä ponini aloitimme siitä, miten maneesissa laukataan. Lara kulki turpa maassa, tasapaino oli hirvittäävän huono ja hevonen oli yhtä suora kuin banaani. Kehitys alkoi näkyä hyvin nopeasti, kohta hevosella oli ryhtiä ja "minä tapan nuo puomit"-asenne alkoi olla mennyttä. Nykyään Lara on reipas, yhteistyöhaluinen, mutta edelleen hyvin itsepäinen. Silti se ei testaile yhtä usein kuin aluksi - emme varmasti olisi päässeet tähän pisteeseen ilman aamutreenejä. Mitään kouluponia Larasta ei ole tullut, mutta vielä meillä on 1,5 vuotta aikaa yrittää.

Poninpallero merellä, enemmän muodossa kuin maneesissa vuosi takaperin

Ryhmän kanssa olemme järjestäneet monenlaisia tapahtumia kerätäksemme rahaa - on ollut esterataharjoitukset, koulukisat, lastentapahtumaa. Kun maneesilla, jossa aamutreenit pidetään, on käynyt valmentajia, olemme pitäneet buffettia ja ansainneet sitäkin kautta. Rahat on sijoitettu yhdessä valittuihin kohteisiin - viimeksi ostimme koko ryhmälle takit, joihin on brodeerattu logo ja nimi.


Keppihevoskisan palkintojenjaosta

Ratsastuksen aamutreeniryhmä sopii jokaiselle ratsastajalle. Ratsukoita on monen tasoisia - tunneilla on ollut hevonen, jolla oli ollut ratsastaja kaksi kertaa selässään, sekä aluetason kisoja kiertänyt hevonen. Ratsastajat ovat myös eri tasoisia, mutta yhteishenki ryhmän kesken on hyvä. Harjoitukset ovat monipuolisia ja vaihtelevia. Sama valmennus maksaisi sievoisen summan, mutta aamutreeneissä saman saa ilmaiseksi. Jos haluat laadukasta valmennusta hyvässä seurassa, minun täytyy suositella (:

No comments:

Post a Comment